Aalto University · Otaniemi, Espoo, Finland
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4000, joista lähes 400 on professoreita. Pääkampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Etsimme opiskelijapalveluiden opintietopalvelut -ryhmään
Asiantuntijaa määräaikaiseen (vanhempainvapaan sijaisuus) tehtävään 30.9.2027 asti kehittämään ja ylläpitämään opintojen tukena toimivia digitaalisia työkaluja.
Opintotietopalveluissa kehitetään ja ylläpidetään erilaisia opintotietoihin, kansainväliseen liikkuvuuteen ja sähköiseen asiointiin liittyviä järjestelmiä. Aalto-yliopistossa kehitetään voimakkaasti digitaalisia opetuksen ja oppimisen palveluita. Osana tätä kehitystä yliopisto on ottanut käyttöönsä mm. Sisu-opintotietojärjestelmän sekä Salesforce-palvelualustan, jotka yhdessä mahdollistavat toimivampien digitaalisten palveluiden ja prosessien toteuttamisen.
Tehtävä on vaativa asiantuntijatehtävä, joka edellyttää opintotietojärjestelmien ja/tai opintoja tukevien järjestelmien käyttökokemusta ja syvällistä osaamista opiskelijapalveluiden palveluprosesseista. Tehtävässäsi hoidat vastuullasi olevia tietojärjestelmätehtäviä pääkäyttäjäroolista käsin sekä toimit tukena sidosryhmille ja asiakkaille.
Vastaat järjestelmien kehittämisen ja ylläpidon pitkän sekä lyhyen tähtäimen suunnittelusta, järjestelmien kehittämisestä ja testaamisesta sekä valmistelet järjestelmien toimintaohjeita ja sisällöllisiä toimintatapoja, viestit eri kohderyhmille vastuualueellesi kuuluvista asioista sekä järjestät tarvittaessa koulutuksia ja työpajoja. Tehtävässä työskennellään yhteistyössä Aallon eri sisäisten toimijoiden (yhteiset palvelut, IT-palvelut, koulut) sekä usein myös ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. Varsinainen tehtäväkokonaisuus määrittyy tehtävään valittavan henkilön osaamisen mukaan.
Olet etsimämme henkilö, kun sinulla on jo työkokemusta yliopiston opintoasioiden parista sekä tunnet yliopiston sähköisen asioinnin ja/tai opintoasioissa käytettäviä opintotietojärjestelmiä sekä niihin liittyvää kehitystyötä. Erityisesti aiempi kehittämiskokemus Sisu-opintotietojärjestelmästä ja Salesforce-järjestelmästä katsotaan eduksi. Sovit joukkoomme, jo sinulla on kyky yhdistää asioita laajemmiksi kokonaisuuksiksi, työskentelytyylisi on systemaattinen ja analyyttinen sekä olet tottunut edistämään asioita myös kädet savessa. Toivomme, että omaat erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, osaat toimia moniulotteisessa työympäristössä sekä osaat rakentaa myönteistä ja ratkaisuhakuista ilmapiiriä. Sovit tiimimme erityisen hyvin, jos olet rohkea ja avoin tiimipelaaja, mutta sinulta sujuu helposti myös itsenäinen työskentely. Toivomme sinulta siis kokemusta verkostoissa työskentelystä, aktiivista, ratkaisukeskeistä ja keskustelevaa työskentelytyyliä, mutta myös kykyä kantaa itsenäistä vastuuta omista vastuualueista. Odotamme, että sinulla on ylempi korkeakoulututkinto ja käytät työskentelykielinä sujuvasti suomea ja englantia. Myös ruotsin kielen taidosta on tehtävässä etua.
Tarjoamme vastuullisen ja merkityksellisen tehtävän digitaalisten ratkaisujen kehittämisen parissa, jossa pääset mahdollistamaan ja vaikuttamaan siihen, että digitaaliset työkalut tukevat sekä opiskelijoita että henkilökuntaa opintojen sujuvassa ja laadukkaassa etenemisessä.
Tulet työskentelemään kehittämisorientoituneessa asiantuntijayhteisössä, joka tekee työtä opintotietojärjestelmien ja sähköiseen asiointiin liittyvien kysymyksien parissa. Pääset tekemään itsenäistä työtä, jossa omaan työnkuvaan pystyy vaikuttamaan. Työtäsi kuitenkin tukevat asiantuntevat ja mukavat kollegat. Saat tehtäviisi hyvän perehdytyksen ja pääset tekemään työtä joustavassa työympäristössä Otaniemen ainutlaatuisella ja kansainvälisellä kampuksella, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Huolehdimme hyvinvoinnistasi ja arkesi sujuvuudesta mm. joustavien työaikojen, kattavan työterveyshuollon sekä edullisten ja monipuolisten Unisportin liikuntapalveluiden avulla. Lisäksi voit käyttää tunnin työaikaa viikossa omaan hyvinvointiisi.
Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti ja perustuu tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen. Asiantuntijan tehtävä asettuu muun henkilökunnan vaativuustasolle 9–10 riippuen tehtävän lopullisesta luonteesta. Palkkahaarukka tulee olemaan tehtävän vaativuustasosta ja kokemuksestasi riippuen noin 3900–4500 €. Toivomme, että pääset liittymään tiimiimme mahdollisimman pian.
Kiinnostuitko? Voit täyttää hakulomakkeen sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 9.8.2026. Liitä mukaan motivaatiokirje ja ansioluettelo sekä tiedot mahdollisista suosittelijoista. Jos olet jo Aalto-yliopiston työntekijä, haethan paikkaa suoraan Workdayn kautta. Haastattelut pyritään pitämään viikoilla 34–35.
Lisätietoa tehtävästä opintotietopalveluiden ryhmänvetäjä Maarit Kallio 29.7. klo 13–16 ja 3.8. klo 13–16 puhelimitse numerosta 050-4633794 tai sähköpostitse osoitteella [email protected]. Hakemusteknisissä asioissa voi olla hakuaikana yhteydessä HR palveluihin [email protected] .
Aalto-yliopistolla on perustellusta syystä oikeus jättää täyttämättä tehtävä, jatkaa hakuaikaa sekä ottaa huomioon ehdokkaat, jotka eivät ole hakeneet paikkaa hakuajan kuluessa.
More about Aalto University:
Aalto.fi
youtube.com/user/aaltouniversity
linkedin.com/school/aalto-university/
www.facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity
To view information about Workday Accessibility, please click here.
Please see more of our Open Positions here.
Third-party content disclaimer: Full job descriptions displayed are sourced directly from third-party applicant tracking systems (ATS), job boards, and recruitment platforms. FastApply does not claim ownership of this content, nor does it guarantee its accuracy. All original content is the intellectual property of the respective employers or ATS providers. If you prefer, you may apply directly via the original listing for transparency.